maanantai 23. huhtikuuta 2012

Seagull Trotters ja Lokin hevoset

Lupasin tosiaan, ainakin itselleni, että postailen tallistani ja uusista hevosistani. Palatessani pariviikkoa sitten virtuaalitalleilun pariin sain todeta sen, ettei minulla ole enää domainia ja olen kadottanut kaikki hevoseni. No, mahdollisuus puhtaalta pöydältä aloittamiseen oli tietysti täydellinen, vaikkakin kaipaan vanhoja hevosiani. Sain Tierralta sivutilaa, onneksi ja iso kiitos siitä, en kestäisi Websin mainoksia!

Koska uudet hevoseni tarvitsivat tallin, perustin sellaisen. Nimesin se omaperäisesti Seagull Trotters. Seagullissa on tällä hetkellä 12 karsinapaikkaa ja niistä yhdeksän on jo käytössä. Talli ei ole erityisen iso vaan melko lailla pieni, mutta ainakin on kasvuvaraa, mikäli sellaista tarvitaan! Toistaiseksi mennään siis yhden sivun taktiikalla, muuttunee myöhemmin parempaan päin.

Kerrottakoon nyt tallin asukeista hieman, miten ja miksi olen päätynyt juuri heidät talliini ottamaan ja heidän avullaan virtuaalitalleilun aloittamaan alusta.

Ensimmäisenä talliin saapui amerikanravuri ori Combonatte. Combonatte on ainutlaatuinen tapaus, ainakin luulisin niin, sillä orin maahantuoja ja toinen omistaja on poika joka on virtuaalitalleilijan exä ja nykyinen hyvä ystävä. Cazzu innostui, kytättyään hetken olkani yli mitä teen koneella, keksimään virtuaalihevosen. Cazzu kysyikin samana päivänä kun ori oli nettiin paperilta siirretty, että onko se jo suosittu. Innokas uusi virtuaalitalleilija, tai no ainakin hevosen osaomistaja.

Toisena tuli toinen jenkkituonti herra, Don’t Die Twice. Tämä punaisen rautiaan herran kävin hakemassa ja toivottavasti tulevaisuudessa ei tarvitse katua orin talliin tuomista.

Kolmantena talliin asteli ensimmäinen suvullinen hevonen ja tamma. Disa kauppasi minulle vuoden ikäistä Bluestocking nimistä tammaa ja minähän sulin heti. Kaunistamma ihanalla suvulla! Rockefeller isälinjassa, lisäksi suvussa mm. Raymond Hanover ja Tornado Flash – minä tykkään ja paljon.

Seuraavaksi tulikin Aken Ravitallilta tilausvarsana Dramatic Ach. Tamman emän valitsin sillä perusteella, että emänemänä toimii nyt aivan ihka ensimmäinen virtuaalinen ravikasvattini kautta aikojen, Venus Des. Darra onkin tällä perusteella minun lellitamma.

MF Chadaster tulikin talliin Darran jälkeen ja onkin tallin vanhin hevonen. Kuusivuotiaseen tammaan törmäsin Hannan myyntitopiikissa, enkä voinut sanoa ei enää sen jälkeen, kun olin tammaa hetken katsellut. Assi paransikin ennätystään heti ensimmäiseen starttiin reilusti, joten odotettavissa on hyviä kilpahetkiä tamman kanssa.

Savitaipaleelta tulikin seuraavaksi tilausvarsa Leopard Smoke. Halusin itselleni lellipojan ja mielestäni sainkin täydellisen sellaisen. Leo tulee toivon mukaan myös pärjäämään radoilla, että saan lelliä sitä oikein luvan kanssa.

Tuorein tulokas onkin sitten Fast As Pikachu joka on minun ja Luciferin yhteinen tamma. Pikalla on sähikäinen luonne, mutta radalla tulee toivon mukaan pärjäämään ja saamaan kiukuttelunsa anteeksi.

Talliin ilmestyi myös jossain vaiheessa kylmäveriset pojat, Soldat Ronnie ja Soldat Oscar jotka täyttävät meidän osaltaan ainoastaan kylmäverilähtöjä.

Siinä nyt pientä tekstin poikasta tämänhetkisistä hevosistani, muutamien kuukausien kuluttua nähdään mihin tämä ryhmärämä on päässyt ja edennyt.

Paluu virtuaalitalleiluun!

Päätin palata virtuaalitalleilun pariin vuoden tauon jälkeen. Voi kai kysyä miksi? IRL elämässä alkoi tulla aikaa, ja rupesin kaipaamaan koneella istuskellessani tekemistä. Virtuaalitalleilun huonot puolet olen unohtanut ja muistan vain mukavan touhuilun, ja ehdottomasti mukavan nettikaveripiirin mihin tutustuin.

Paluun tekemistä pähkäilin kauan, sillä minua suoraan sanottuna hävettää aivan järjettömästi. Mietin kehtaanko palata? Paljon tekemättömiä hommia joita en enää muista, kadotetut hevoset ja muiden kasvatit.. Mutta päätin mennä sitten tulta päin ja käydä ht.netin ravikeskustelussa, ja siitä se sitten lähti.

Nyt haluankin pyytää kaikilta anteeksi. Anteeksi siitä, että katosin. Anteeksi siitä, että kasvattinne jäivät heiteille. Anteeksi siitä, että tuloksia yms. hommia tekemättä. Anteeksi siitä, etten vuoteen välittänyt v-hevostelusta, en pitänyt domainiani auki ja kadotin yli sata hevosta virtuaalimaailmasta.

Ymmärrän, että jotkut tulevat kantamaan minulle mahdollisesti kaunaa. Enkä sille oikein mitään voi, tottakai toivoisin kaiken pyyhkiytyvän pois anteeksi sanalla, mutta elämä ei ole niin yksinkertaista. Mutta toivon mukaan mahdumme sentään samalle virtuaalitalleilun maapallolle vaikka kaikki eivät minusta töppäilyni takia pitäisikään.

Illemmalla tekstiä uusista hevosistani ja ajatuksia uudesta virtuaalitalleilustani. :)

- Lokki